Ihanat kamalat virheet – ja niistä saatu palaute

Ihanat kamalat virheet – ja niistä saatu palaute

Joskus ikävää palautetta saatuaan saattaa havahtua miettimään: ”kunpa en koskaan enää saisi palautetta, ainakaan kielteistä”. Tapaan työssäni ja saatanpa muutenkin tuntea ihmisiä, jotka suorastaan ponnistelevat kaikin voimin välttääkseen itseä kohtaan kielteisen palautteen ja uuvuttavat itsensä siinä sivussa. On nimi ttäin yllättävän aikaa ja voimavaroja vievää pyrkiä esimerkiksi ”täydellisen tekemisen” kautta välttämään virheitä, joista voisi saada kielteistä palautetta.

Virheiden pelko voi jopa täydellisesti lamata toiminnan, saada ihmisen  välttelemään jonkin tekemistä, koska vain siten pystyy olemaan täydellisesti ”turvassa” virheiltä – ja siis myös kielteiseltä palautteelta. Ainakin näin voi itselleen uskotella. Pettymys ja järkytyshän vain valitettavasti on sitäkin suurempi, kun kielteistä palautetta joskus kaikesta ponnistelusta huolimatta joutuu vastaanottamaan.

Kuulin psykoterapeutti-opinnoissani mietelauseen: Tekevälle sattuu, tekemättömälle ei koskaan mitään. Jotenkin tämä on jäänyt mieleeni elämään ja saanut itsenikin pohtimaan vielä tavallistakin enemmän virheiden pelkoa ja toisaalta yrittämistä ja erehtymistä ja kuinka varsinkin tuohon jälkimmäiseen olisi syytä suhtautua. Yrittäminen ja tekeminen ja siitä seuraavat ”sattumukset” tekevät elämästä kuitenkin monin tavoin mukavampaa kuin se, ettei koskaan uskaltaisi yrittää tai aloittaa mitään.

Virheiden itselleen salliminen ja sen hyväksyminen, että tekee virheitä, ei todennäköisesti kuitenkaan lisää virheiden määrää omassa elämässään. Mutta virheiden ja niistä saadun palautteen sietämisen se tekee helpommaksi. Onhan se paikoin ikävää joutua huomaamaan, että ihan kaikkea ei osaakaan tai pystykään tai joskus jotakin tulee  väärin ymmärrettyä tai vahingossa väärin toimittuakin. Aluksi näistä asioista palautteen saamisen jälkeen pahimmilta tuntuu ”itse itselleen kiinni jääminen”.

Oman itsensä kohtaaminen ”silmästä silmään”, ei ole helppoa, mutta ehdottoman palkitsevaa! Joskus voi olla jopa mahdollista jälkikäteen olla kiitollinen kielteisenkin palautteen antajalle siitä, että palautteen ansioista tuli mahdolliseksi tarkastella omaa toimintaa myönteisen kriittisin silmin ja sallittua itselleen kehittymisen mahdollisuus!

Tarkemmin ajateltuna, sepä olisikin vasta hirveää, jos kaikki kielteinenkin palaute jäisi jatkossa saamatta. Kielteinenkin palaute pakottaa havahtumaan, tarkastelemaan omaa toimintaa ja tekemistä kriittisesti, mikä kuitenkin tulisi olla eri asia kuin ”syyllistävästi”.