Mitä minä tarvitsen?

Lasten kanssa arkea eläessä ihminen tulee usein kiinnittäneeksi aiempaa konkreettisemmin huomiota ihmisen perustarpeisiin, kun on yritettävä ymmärtää arjen tekemisten ja kiireiden keskellä, mistä se ”lapsen kenkä puristaa”. Kun lapsi ilmaisee mielipahaa, harmia, itkee ilman ”ilmeistä syytä”, ei osaa kertoa mikä on, on aivan pakko kokeilla ns. perustarve kerrallaan, voisiko jonkin tarpeen tyydytyksestä löytyä ratkaisu. Joskus itku ja mielipaha hellittää kun lapsi saa ruokaa ja juomaa, joskus lapsi on hyvin kyllästynyt olemassa oleviin virikkeisiin ja kaipaa uusia. Joskus taas syli ja läsnä oleminen, pysähtyminen ja jakamattoman huomion antaminen ovat ratkaisuja lapsen tyytyväisyyden takaisin saamiseksi.

Pienten lasten vanhemmat usein huomioivat hyvin lastensa perustarpeet, mutta entä ne omat? Tunnistavatko ja antavatko vanhemmat itsensä tunnistaa omia tarpeitaan? Vai koetaanko ns. omat tarpeet jopa uhkana lasten hyvinvoinnille tai parisuhteelle. Valitettavasti hyvin usein niin on.

Aivan yhtälailla vanhemmillakin on perustarpeita, eikä niiden huomiotta jättäminen ja laiminlyöminen ainakaan kenenkään hyvinvointia paranna. Ei myöskään lasten. Kun äidin tai isän ”kengässä puristaa” jatkuvasti esimerkiksi ”vaihtelun puute”, ”aikuisten kontaktien puute”, ”itsensä toteuttamisen puute” tai jokin muu ”puute”, ei hyvinvointi varmastikaan olla samalla tasolla, kuin ilman näitä puutteita.

Yhdysvaltalainen psykologi Abraham Maslow on kehittänyt tarvehierarkiateorian, jossa ihmisen eri tarpeet ja motivaatiot jaettiin viiteen eri ryhmään. Vaikkakin teoriaa on osin kritisoitukin, osoittaa se mielestäni selkeästi, kuinka kaikilla meillä ihmisillä on sekä ns. alemman tason perustarpeita että ylemmän tason tarpeita. Ja hyvinvoinnin sekä terveyden kannalta on olennaista, että nämä tarpeet tulevat tyydytetyksi! Me aikuiset toki aivan eri lailla kuin lapset, kykenemme siirtämään tarpeen tyydytystä pidemmälle. Kaiken ei tarvitse tapahtua ”tässä, nyt ja heti”, mutta ikuisesti jatkuva omien tarpeiden tyydytyksen siirtäminen ei johda hyvinvoinnin kannalta usein kovinkaan hyvään lopputulokseen.

Psykologin vastaanotollani asiakkaan kanssa usein keskustellaan hyvinvoinnista näiden ihmisyyden perustarpeiden näkökulmasta. Niiden toteutumatta jäämisestä löytyy hyvin usein ”johtolankoja” sille, miksi ihminen kokee voivansa pahoin tai olevansa onneton, tyytymätön tai turhautunut elämässään. Etenkin ns. ylemmän tason tarpeet jäävät harmittavan usein tyydyttymättä kiireisessä suorituskeskeisessäkin ja tehokkuutta korostavassa työ- ja kotiarjessa. On tärkeää tunnistaa, mitkä ovat itse kullekin ns. ylemmän tason perustarpeita. Ovatko ne esimerkiksi yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarve, arvostuksen tarve ja itsensä toteuttamisen tarve, kuten Maslow teoriassaan kuvaa? Vai ovatko ne joitakin muita? Kun omat tarpeensa tunnistaa, voi miettiä keinoja tarpeiden tyydyttämiseksi arkisten valintojen ja ratkaisujen keinoin. Jos omat tarpeet jäävät itseltäänkin hyvin piiloon, kuinka silloin voisi tietää mitä koittaa tavoitella, jotta voisi paremmin ja tuntisi iloisuutta ja onnellisuuttakin.

Omien tarpeiden tunnistaminen ja ennen kaikkea tunnustaminen, niiden hyväksyminen ja tärkeinä pitäminen, siinäkö ainakin yksi ratkaisu hyvinvoinnin lisääntymiseen?